Aina kaikki ei mene täälläkään kuin strömsössä. Yllä olevaan kuvaan liittyvä tapahtuma naurattaa jo, mutta voin kertoa, että kuvaa ottaessa ei naurattanut!
Kaikki alkoi mennä pieleen kahden maissa päivällä. Töissä pitää palauttaa auto kahdelta ja jos hommia on vielä hoitamatta, niin ne pitää hoitaa pyörällä, jos matka on siedettävän pituinen. Ei siinä muuten mitään, mutta vettä satoi kaatamalla. Olin siis litimärkä jo töistä lähtiessä ja vajaan kolmen kilometrin kotimatkan jälkeen tilanne ei ollut ainakaan yhtään parempi! Tässä kohtaa ei vielä mitään ongelmaa, vaatteet kuivumaan ja lämpimään suihkuun. Mutta ei. Avain ei pyöri lukossa, ei vaikka miten vääntelis ja kääntelis. Yritin ainakin vartin, mutta ei auta, ovi on ja pysyy lukossa. No mutta eihän hätä ole tämän näköinen, viestiä juulialle töihin ja hakemaan avainta. Mutta juuliahan ei tietenkään vastaa, koska kilteillä kesätyöläisillä ei ole puhelin taskussa työajalla. Onneksi työpaikka ei ole kaukana, joten voin hyvin pyöräillä sinne ja hakea avaimen. Kaksi kilometriä edelleen vesisateessa ja perillä huomaan, että kaikki ovet ovat lukossa ja sisälle ei pääse kuin soittamalla ja minullahan ei tietenkään ole numeroa. Tässä vaiheessa alkaa jo epätoivo iskeä, mutta ei auta kuin palata taistelemaan jumittunutta lukkoa vastaan. Muutaman uuden epätoivoisen avausyrityksen jälkeen on pakko myöntää, että lukko voitti pelin. Pääsin itse töistä kolmen maissa ja juulia vasta yhdeksältä, joten loppuilta kuluikin sitten rattoisasti metrolla päämäärättömästi ajellessa. Nyt on sitten tullut Tukholman metroverkostokin tutuksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti